Viskisipulisliderit
4-6:lle | Valmistusaika: 45 min + 10 h sämpylöiden nostatus
Sliderit eli miniburgerit on tarkoitettu alkupaloiksi, cocktailpaloiksi tai vain syötäväksi isommissa määrissä, kuten näiden viskisipulislidereitten kanssa helposti käy. Kun pihvi tehdään laadukkaimmasta mahdollisesta naudanlihasta, kannattaa tuhlata myös loraus bourbonia sipulien liekittämiseen. Väliin vielä herkullinen kirsikkatomaattirelish ja Auran Ranch hampurilaiskastike, muuta ei tarvita.
1/2 annos
briossitaikinaa
Viskisipuli
3 sipulia
2 rkl voita
2 rkl hunajaa
1 dl bourbonia tai viskiä
suolaa
Kirsikkatomaatti
-relish
½ punasipuli
1 punaista chiliä
250 g punaisia ja keltaisia kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä
2 tl punaviinietikkaa
2 tl sokeria
3-4 oksaa basilikaa
suolaa
mustapippuria
Lisäksi
700 g parasta mahdollista naudan jauhelihaa
(etuselästä ja mieluusti vaikka wagyu-lihaa)
Auran Ranch burgerkastiketta
Tee näin
Leivo briossit ohjeen mukaan, mutta tee 4 sämpylän sijaan 12 pienempää. Viipaloi sipuli ja sulata voi pannussa. Sekoita voihin sipulit ja paista keskilämmöllä, kunnes sipulit karamellisoituvat kullanruskeiksi, 25–30 minuuttia. Sekoita joukkoon ensin hunaja ja sitten viski. Sytytä viski palamaan heti lisäämisen jälkeen ja viimeistele sipulit vielä suolalla.
Hienonna punasipuli ja chili, josta poistetaan siemenet ja puolita kirsikkatomaatit. Kuullota punasipulit ja chili öljytyssä pannussa ja lisää sitten tomaatit. Paista noin 8 minuuttia, kunnes tomaattien mehut ovat lähteneet liikkeelle. Lisää punaviinietikka sekä sokeri ja anna kiehua vielä vajaat kymmenen minuuttia, kunnes koostumus muuttuu karkeaksi hilloksi. Lisää silputtu basilika ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
Muotoile jauhelihasta 12 pientä pihviä, mausta ne suolalla ja mustapippurilla ja paista kuumassa pannussa mediumiksi noin 2 minuuttia per puoli.
Puolita ja paahda minibriossit, levitä pohjalle karamellisoitua sipulia, päälle pihvi ja tomaattirelishiä. Kanteen Auran Ranch hampurilaiskastike ja kansi päälle.