Nyhtökauraburger

4:lle | Valmistusaika: 2 h 20 min

Nyhtökauran nimi viittaa alun perin pulled porkin eli nyhtöpossun suuntaan. Näin ollen nyhtökauran marinointiin käy pulled porkin tapaan valmis bbq kastike. Kylkeen vielä coleslaw ja haystack-sipulirengas, jonka nimi kertoo sipulirenkaan ulkonäöstä, ohuet ja kullanruskeat sipulinsiivut kun muistuttavat heinäkasaa. Itse tehty bataattisämpylä kruunaa kokonaisuuden, mutta voit toki käyttää nyhtökauraburgerissa myös kaupan sämpylää.

Bataattisämpylä

1 dl maitoa
30 g voita
1 tl kuivahiivaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl kypsää muusattua bataattia
1 rkl ruokosokeria
1 tl suolaa
1 kananmuna

Maustettu
nyhtökaura

250 g Gold&Green nyhtökauraa (mieluiten nude tai tomaatti)
1 dl BBQ-kastiketta
1 dl omenamehua
1/2 tl suolaa
1 tl juustokuminaa
1 tl chilirouhetta

Coleslaw

150 g kaalia
½ paprika
½ punasipuli
1 porkkana
1 kevätsipuli
½ dl öljyä
½ dl omenaviinietikkaa
½ dl sokeria
suolaa

Haystack
-sipulirenkaat

2 dl piimää
2 dl vehnäjauhoja
suolaa
mustapippuria
1 iso sipuli

Lisäksi

Auran Ranch burgerkastiketta

Tee näin

Leivo ensin bataattisämpylät. Lämmitä maito ja voi noin 40 asteiseksi ja lisää joukkoon hiiva. Sekoita loput aineet ja lisää lopuksi joukkoon maitoseos. Vaivaa 5 minuuttia kunnes aineet yhdistyvät taikinaksi. Nostata lämpimässä paikassa noin tunti, kunnes taikinan koko tuplaantuu. Jaa 4 osaan ja pyörittele palloiksi. Nostata vielä 45 minuuttia ja paista sitten 175-asteisessa uunissa kullanruskeiksi noin 25 minuuttia.

Sekoita nyhtökaura, bbq kastike, omenamehu ja mausteet. Anna marinoitua vähintään 30 minuuttia.

Valmista coleslaw. Suikaloi kaali, paprika, punasipuli, porkkana ja kevätsipuli ohueksi. Sekoita öljy, omenaviinietikka ja sokeri. Sekoita kastike kasviksiin ja mausta suolalla.

Valmista sipulirenkaat. Sekoita piimä ja vehnäjauhot löysäksi taikinaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Viipaloi sipulit ohuiksi renkaiksi ja dippaa kasa sipulirenkaita taikinaan ja sitten 180-asteiseen uppopaistoöljyyn. Paista kullanruskeiksi.

Kuumenna maustettu nyhtökaura öljytyssä pannussa. Paahda puolitetut bataattisämpylät ja levitä molemmille puolille Auran burgerkastiketta. Kokoa nyhtökauraburger. Nosta pohjalle ensin kuumaa nyhtökauraa, sitten sipulirengas ja lopuksi coleslaw’ta. Laita kansi päälle ja tarjoile.

Tässä reseptissä käytetyt Auran-tuotteet: