Halloween burger a.k.a Cthulhu burger

4:lle | Valmistusaika: 3 h

Halloweenin aikaan voi burgereidenkin kanssa irrotella. Jos haluat tarjota jotain todella näyttävää, on tämä H.P. Lovecraftin mytologiasta inspiraationsa saanut burgeri juuri oikea vaihtoehto. Halloween burgerin mustekalan lonkerot ja musta sämpylä jäävät varmasti syöjän mieleen.

Marinoidut kasvikset

1 fenkoli
1 punainen paprika
½ dl punaviinietikkaa
1 dl sokeria
1½ dl vettä 

Mustat hampurilaissämpylät

½ dl maitoa
1 dl vettä
1 rkl sokeria
rkl mustekalan mustetta
1½ tl kuivahiivaa
45 dl jauhoja
1 tl suolaa
50 g voita
1 kananmuna voiteluun
mustia seesaminsiemeniä 

Tapenade

100 kalamataoliiveja
1 valkosipulinkynsi
anjovisfilettä
10 kpl kapriksia
½ dl oliiviöljyä 

16 mustekalan lonkeroa
suolaa
oliiviöljyä
Auran Chilimajoneesia 

Tee näin

Grillaa tai paista lohkottuun fenkoliin ja paprikaan reilusti väriä. Sekoita punaviinietikka, sokeri ja vesi. Suikaloi kasvikset ja anna marinoitua liemessä vähintään tunnin ajan. 

Sekoita kädenlämpöinen maito ja vesi. Lisää joukkoon sokeri, mustekalan muste ja kuivahiiva. Lisää jauhot sekä suola ja vaivaa sekaisin yleiskoneessa. Lisää pehmeä voi pienissä erissä ja vaivaa kunnes taikina on sileää ja kiiltävää. Nostata lämpimässä paikassa liinan alla 1,5 h ja muotoile taikinasta neljä sämpylää. Voitele sämpylät kananmunalla ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia kunnes sämpylät ovat kypsiä. 

Mittaa kaikki tapenaden ainekset tehosekoittimeen ja aja tahnaksi. 

Keitä mustekalaa tai irtonaisia lonkeroita reilu tunti kiehuvassa vedessä niin, että liha on mureaa. Pienen veitsen tulisi upota helposti lonkeron paksuimpaan osaan. Jäähdytä lonkerot ja grillaa tai paista pannussa oliiviöljyllä siveltynä niin, että lonkerot saavat reilusti väriä pintaansa. Mausta lonkerot lopuksi suolalla. 

Puolita sämpylät ja paahda leikkuupinnat. Voitele pohja tapenadella, nosta päälle mustekalan lonkeroita, lisää päälle pikkelöityjä kasviksia ja viimeistele Halloween burger Auran Chilimajoneesilla voidellulla kannella. 

Tässä reseptissä käytetyt Auralaiset