1 punasipuli
2 rkl sherryviinietikkaa
½ dl muscovadosokeria
1 dl vettä
Bataattiburger
4:lle | Valmistusaika: 1 h
Hifistele paremmilla raaka-aineilla tai valitse oikopolku - Bataattiburger on helppo valmistaa joko perusraaka-aineista eli normisipulista, tavallisesta salaatista ja aurajuustosta tai sitten homman voi lyödä hieman yli astetta paremmilla raaka-aineilla. Bataatin hinta ei enää nykyään päätä huimaa, mutta sille täydelliset makuparit löytyvät laadukkaista sinihomejuustoista, pekaanipähkinöistä sekä mikroyrteistä.
Pikkelöity punasipuli
Bataattipihvi
1 iso bataatti
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
Lisäksi
4 valmista briossisämpylää
150 g laadukasta sinihomejuustoa
Auran Vegaani Chilimajoneesi
50 g pekaanipähkinöitä
versosalaattia
Tee näin
Kuori ja viipaloi punasipuli. Sekoita sherryviinietikka, muscovadosokeri ja vesi niin että sokeri sulaa. Sekoita joukkoon punasipuli ja anna marinoitua vähintään tunti. Leikkaa bataatista neljä paksua viipaletta ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Paista hyvässä oliiviöljyssä keskilämmöllä kullanruskeiksi, kunnes bataatit ovat kypsiä, noin 6–8 minuuttia per puoli. Paahda puolitettujen briossisämpylöiden leikkauspinta ja voitele ne Auran majoneesilla. Kokoa bataattiburger nostamalla pohjalle bataatinsiivu, siivu laadukasta sinihomejuustoa, marinoitua punasipulia, rouhittuja pekaanipähkinöitä ja versosalaattia.