Skip to main content

Hampurilaisilla on yllättäviä ympäristövaikutuksia, joita on kuitenkin helppo vähentää. Kun erilaisia burgerien valmistustapoja tutkii, on selvää että niistä johtuvat päästöt ympäristöön ovat myöskin erilaisia. Suurin ongelma ovat lihantuotannosta syntyvät kasvihuonekaasut. Kaasuja syntyy, käytit mitä osaa lihasta tahansa. Yksi hampurilaispihvi tuottaa 260 grammaa kasvihuonekaasuja joka vastaa 2,5 kilometrin ajamista autolla.

Kaupan valmispihveissä on nautaa kohtuullisen vähän, mahdollisesti vain 60 prosenttia. Loput pihvistä on sipulia, korppujauhoja, rasvaa ja mausteita. Kotiolosuhteissa tilannetta voi vielä parantaa vaihtamalla osan lihasta vielä sisäelimiin tai muihin lihan ylijäämätuotteisiin.

Sisäelinten kuten sydämen tai maksan lisääminen on vanha kokkiniksi, jolla korostetaan lihaisaa makua. Samalla pääset eroon ylijäämästä ja pihvisi maistuvat lihaisammilta.

Englannissa ostetusta lihasta noin 13 prosenttia ei päädy koskaan ruuaksi asti. Näin ollen naudanlihaa heitetään roskikseen jopa 56,000 tonnia, mikä tarkoittaa 1.4 miljoonaa tonnia tarpeettomia kasvihuonekaasuja. Suurin osa pois heitetystä lihasta syntyy kun ruokaa tehdään liikaa ja loput heitetään roskikseen. Näitä ylijääneitä lihoja voisi helposti jauhaa osaksi hampurilaisia.

Varmista että hampurilaispihvisi on sopiva nälkääsi verraten. Perinteinen 114 grammainen eli ns. Quarter pounder voi olla liian iso ja 70 grammainen pihvikin saattaa riittää. Samalla vähennät kasvihuonekaasuja ja kalorien määrää 38 prosentilla. Lisäksi ihmisten suositellaan nauttivan vain alle 70 grammaa punaista lihaa päivässä. Ja kun vähennät pihvin kokoa, voit lisätä kasvisten määrää!

Lisäksi voit vähentää lihan määrää entisestään korvaamalla osan naudasta jollain muulla lihalla tai kasvispohjaisella aineksella. Esimerkiksi Australiassa tarjoillaan 80 prosenttia kengurua ja 20 prosenttia rasvaista naudanlihaa sisältävää burgeria ja Googlen päämajassa Washingtonissa on tarjolla sienillä jatkettu naudanlihahampurilainen. Sienien lihankaltainen koostumus ja vahva umamin maku jopa parantavat burgerin makua. 30 prosenttia sienimassaa sisältävä burger sisältää vähemmän rasvaa ja kaloreita ja sillä on myös 30 prosenttia pienempi hiilijalanjälki.

Lisäksi saatavilla on jo useita erittäin maukkaita 100 prosenttia kasviksia sisältäviä burgervaihtoehtoja, olkoon se sitten Impossible Burger, Beyond Burger tai Quorn burger. Niitä on tosin mahdotonta tehdä alusta asti kotona, sillä valmistamiseen tarvitaan melkoinen kasa laboratoriovälineitä.

Mutta jos haluat vähentää hiilijalanjälkeäsi reilusti jo nyt, tarkista annoskokosi ja sekoita naudanlihan jatkeeksi jotain ympäristöystävällisempää.

Lue alkuperäinen artikkeli.